Pohja
200 g leivontamargariinia (rasvaa 80 %)
3 1/2 dl kahvia
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
4 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 kpl munaa
Kuorrutus
75 g leivontamargariinia (rasvaa 80 %)
3/4 dl kahvijuomaa
6 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
Koristeluun
4 rkl koristerakeita
Aloita kahvin keittämisellä.
Mittaa kattilaan rasva sekä kahvi ja kiehauta seos. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
Mittaa kuivat aineet kulhoon. Sekoita joukkoon rasvaseos. Vatkaa puuhaarukalla munat taikinaan. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Valmista kuorrute. Kiehauta kattilassa voi ja kahvi. Yhdistä tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Siivilöi seos kattilaan ja sekoita kuorrute tasaiseksi. Lisää tarvittaessa tomusokeria saadaksesi sopivan paksun, mutta notkean kuorrutteen.
Levitä kuorrute jäähtyneen piiraslevyn päälle. Leikkaa levy paloiksi ja tarjoile kahvin kera.
Vinkki: Voit pakastaa mokkapalat ennen kuorruttamista.